sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Joulukalenteri, luukut 6-7

Muistoja 2014 maaliskuulta.



 Äiti kävi ajamassa Nisseä, kun minä rämmin Leean ja Helmin kanssa metsässä.
Leeasta oli tosi jännää katelle Nisseä, joka köpötteli ympäri peltoa,

perjantai 5. joulukuuta 2014

Joulukalenteri, luukut 4-5

Muistoja viime helmikuusta


Helmikuussa 2014 käytiin Nissen kanssa Kouvolassa hakemassa ensimmäinen hll (hylätty liioista laukoista).

Poni oli kyllä hyvä lämmittelyssä, mutta sekin kireyden kanssa oli vähän ongelmia. Kisaan sekki tuli laitettua liian löysälle, lisäksi itse mokailin. Niin tuli laukkoja liikaa. 

Lähdön jälkeen olin iloinen siitä, että aina kun poni oli ravilla, vauhtia löytyi. Ei siinä oikein voinut olla allapäin, kun poika yritti kyllä kaikkensa ja laukkojen syykin tiedettiin.

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Joulukalenteri luukut 1-3

Muistoja viime tammikuusta,


Pennut tykkäsivät, kun tuli paljon lunta. Pääsi kiipeilemään ja jahtailemaan toisiaan ympäri lumikasaa. 
 Leeasta oli helpo ottaa kuvia kun rouva poseerasi mielellään.
 Nana on selvästi tehnyt lempi hommaansa eli leikkinyt siskon kanssa ja pyörinyt lumessa Helminkin edestä. Vaikka Helmikin oli kova leikkimään, nii ei se ikinä ihan tältä näyttänyt. Pää ihan lumessa voi pikkusta Nanaa <3
Emokin innostui välillä leikkimään pentujen kanssa. Välillä Leea lähti pinkomaan tuhatta ja sataa. Silloin pennut jäivät ihmettelemään keskelle pihaa. Eikä yrittäneet lähteä perään, ovat oppineet jo sen, että eivät ne emoa kiinni saa. Leea on kyllä porukan nopein ja vikkelin pinkoja,

Hups nää olikin otettu tammikuussa 2013.
Vuoden 2014 tammikuussa ei ollut lunta ja koirat olivat aina kuraisia...

.

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Autolähtöharjoitus

Tänään Kouvolassa oli autolähtöharjoitus, johon päätin mennä Nissen kanssa, koska itse en ole ikinä vielä autolähtöä kokeillut. Nissekin on ollut vain kerran aikaisemmin.

Perillä oltiin tosi aikaisin, niin kerkesin hyvin käydä taluttelemassa ponia ja valjastaa rauhallisesti. Kävelytin aika kauan ja sen jälkeen kävin hölkkäämässä pari kierrosta radalla ilman sekkiä, sekä ottaas pari pätkää. Päätin pistää kuitenkin ponille sekin, vaikka meinasin ekaksi mennä ilman.

Russeja oli vain kolme, koska yksi russi jäi pois. Pois jääneen tilalle tuli onneksi settis, jotta saatiin ees neljä kasaan. Nisse pelkäsi auton siivekkettä, joten mentiin siinä metrin päässä. Lähtö sujui meidän osalta ihan järettömän hyvin. Poni lähti heti reippaasti nopeamman ponin perään, jonka perässä sitten pysyttiin tasaisesti koko 2100m ajan ja vaan kaksi laukkaa tuli. Ravi ei ollut ihan joka kohdassa mitään maailman parasta ja tuntui kuin poni ei pääsisi juoksemaan ihan niin kovaa kuin se olis kyennyt. Mutta syykin löydettiin: varustemuutoskokeilu. Ens kerraksi virhe korjataan. Toisen kieroksen ajaksi kellotettiin 2.09.00 mikä on melkein ennätysvauhtia. Tämä poni on kyllä maailman paras siinä, että antaa kyllä kaikkensa lopussa ja ei tarvi ees pahemmin pyytä. Nytkin se veti reilusti alle 2 <3. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.




Kuvat: Vilja Kivinen


torstai 11. syyskuuta 2014

Hiitillä Kouvolan raviradalla

Ollaan nyt sunnuntaina menossa Mikkelin poniraveihin ja ollaan käyty viime viikonloppuna hiitillä radalla. Ekaksi ajoin Nisseä kärryiltä ja otin pätkiä. Seurana oli paljon Nifua nopeampi russi, joka kuumensi Nifun pään ihan totaalisesti. Oli kova homma pitää poni ravilla. Kokeilin varustemuutoksia jotka toimivat tosi hyvin. Vauhtiakin löytyi ihan kivasti, mutta silti Mikkeliin ei ole kovin korkeita tavoitteita, kun kuitenkin pakkia tulee olemaan 240m. Toivottavasti aika ois ennätyksen pintaan ja ei oltais ihan vikoja nii tyytyväisiä oltaisiin.

Kärryillä ajon jälkeen Nifun selkään hyppäsi Moona Espo, joka menee montea pojalla Mikkelissa. Moona meni yhden kilsan, minkä kellotin. Ei mennyt nyt ihan yhtä hyvin, kuin aikaisemmilla hiiteillä, mutta tyytyväisiä ollaan koska kuitenkin oli poni aika väsy kun ekaksi oli joutunut juoksemaan pätkiä kärrien eessä. Monten tavoitteet on, että menis samaa aikalla mitä hiiteillä on mennyt ja ei ois iha vika. Onneksi Nifulla on hyvä kokenut montekuski, joka osaa mennä Nifulla oikealla tyylillä.

tiistai 2. syyskuuta 2014

Nifun kesäloma loppu

Eilen Nifun kesäloma loppui ja muutti takaisin talliin, jossa asustelee kaiken muun ajan paitsi kesäloman. Eilen kävin kokeilemassa uusia Royal heat pony hiittareita. Kyllä pitää myöntää, että nää ovat ehottomasti parhaat hiittarit ja ei tarvi varmaan pelätä näitten kanssa kaatumista, koska ovat paljon leveemmät kuin edelliset, joilla kaaduttiin kerran. Poni oli lenkillä tosi hyvä ja huomasi ravin eron, kun oli koko kesän mennyt mäkiä painavilla koppiksilla. Nifu painoi ohjalle ja ravi oli hyvää reippaassakin vauhdissa ja mokoma olis lisänyt vauhtia ties kuinka paljon. Tästä onkin hyvä alkaa kunnollinen valmennus, että sais vähän nopeutta.

24.8 Oltiin pojan kanssa Kouvolan poniraveissa. Tälläkertaa olin ite jännittämässä radan reunalla ja kaveri oli kärryillä. Kouvolassa oli siis Nifun elämän eka autolähtö ja poni kuulemma käyttäytyi tosi hyvin. Laukkoja tuli aika paljon, mutta se olikin odotettavissa, koska kavereina oli paljon kovempiaikaisia poneja. Eikä poika ole kovin helppo ajettava kisoissa. Onneksi se tasaantui noin kieroksessa ja alkoi saavuttaa edellä menävää tosi hyvin, mutta sit aina laukkas ja tippu, sit taas otti kiini ja ravi stoppas siihen eikä meinannut mennä mitenkään ohi, vaikka kuski ajoi ihan ulkoreunalle, nii ei vaan. Nifu pääsi vasta loppusuoran alussa ohi edellä menevästä, koska edellämenävä laukkas. Sen jälkeen lopun tuli kuulemma tosi tosi lujaa. <3. Kysyin kuskilta lähdön jälkeen, miksi Nifu ei meinannut mennä sen yhden ponin ohi mitenkään ja hän vastasi, koska ohitettavalla oli kärryt jotka rämisivät. Harmillisesti pojalle on tainut jäädä kaatumisonnettomuus hieman muistiin. Sijoitus ei ollut kovinkaan hyvä, mutta aika oli 2.09.0 eli vajaa sekuntti ennätyksestä. Kuinkakohan kovaa se olis sit mennyt, jos sillä ei olis kestänyt ohittamisessa melkein kierrosta. :)

 Nifu aina vastassa korvat höröllä ja jos ei kuule, että tuun ja kerkeen portille ennen sitä, nii sille tulee hätä ja tulee laukalla portille. Ja aina hörisee, kun näkee mut. Osaa kyllä aina piristää mun päivän.<3
Ja tämä kullannuppu piristtää mun päivää joka sekuti ja jopa illalla kun kinataan siitä,  kumpi saa viiä enemmän tilaa tyynystä. <3 

torstai 21. elokuuta 2014

kuulumisia

Nyt ollaan sitten käyty Lahden poniraveissa, jotka eivät menneet meidän osalta nappiin. Koska lämmitys meni ihan penkin alle, nii poni ei pystynyt joksemaan kovin hyvin. Siitä saan syyttää vain itseäni. Nifu yritti kyllä kaikkensa. Kouvolaan lähdetään kokeilemaan autolähtöä, joka on Nifun eka autolähtö. Ite saan jännittää radan vierestä koska tälläkertaa itse en aja. Toivottavasti kaikki menee hyvin.

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Kahden viikon kuulumisiä ja montehiittiä

Miehikkälän harjoitusravit peruuntuivat Nissen kuumeen takia, joka johtui pahasta punkinpuremasta. Olin kuitenkin katsomassa ja valokuvaamassa harkkareita. Seuraavana aamuna alkoikin jo ripari.


kuvat: Neea Espo

Nifulla on ollut nyt pari viikkoa kesälomaa/kevyttä liikuntaa, koska olin rippileirillä ja muiden syiden takia. Nyt sitä aletaan taas ajelemaan säänöllisesti ja kunnon lenkkejä. Tänään käytiin Kouvolan radalla hiitillä, että näkee missä ponin kunto menee, sekä yksi mun kaveri kokeili mennä sillä montea. Joka sujui paremmin kuin luulinkaan ja kuski oli erittäin hyvä ja pätevä tässä hommassa. Radalla ajoin kärryillä ekaksi ite pari kiekkaa, sen jälkeen mun kaveri meni selkään ja otti pätkiä Nissellä. Ensin poni ei oikein syttynyt, mutta kun ymmärrettiin, että vika oli sekissä, nii johan askel ja vauhti muuttui. Ja kyllä silloin mun hymy oli varmaa korvissa asti, kun oli niin upeaa katella omaa ponia, joka meni niin hienosti. Sai Nifu kehuja myös kuskilta.

Nyt olis tarkoitus vähän treenailla montea ja tiedossa on jo yksi kisa johon tähdätään.

torstai 26. kesäkuuta 2014

epäonnea ennen harkkareita

Juu, elikkäs nyt Nisse on taas meillä kotona niinkuin viime kesänäkin. Kyllä ponin ilo oli suuri, kun pääsi vihreelle. Alussa vaan pukitteli, vinkui ja juoksenteli. Täällä meillä sitä on nyt pari kertaa liikuteltu. Ekaksi kävi mun kaveri ratsastamassa ja poni toimi tosi hyvin. Ja eilen käytiin äidin kanssa ajamassa. Äiti on siksi mukana, koska joudumme menemään paljon autotiellä ja alikulkutunnelista. Ikinä kun ei voi tietää mitä voi käydä, mutta onneksi Nifu on tähän mennessä käyttäytynyt erittäin hyvin.

Ilmoitin Nifun Miehikkälän harkkareihin, koska nyt ei ole hetken aikaan kisoja tiedossa. Mutta mitäs kävikään tänään, kävin katsomassa ponia siirtotallissa että onko se syönyt kaikki iltaheinät ja samalla rapsuttelin, niin huomasinkin sen kainalon yläosassa verisen alueen. Aloin tutkia tarkemmin ja huomasin että sen keskellä on mustaa. Luulin ekaksi, että Nisseä on pistänyt ampiainen, koska siinä törrötti musta piikki. Yritin ottaa sitä pois pihdeillä, mutta se ei lähtenyt ja Nisse alkoi luimia ja pomppi eli oli tosi kipeä. Hain Nisselle pitelijän, joka sitten rauhoitteli ponia ja antoi leipää. Sain mustan piikin lopulta pois. Se olikin punkin pää. Nifu oli kai purru ite sitä kohtaa ja sen takia se oli kalju ja verinen.

Vein tavarat pois ja mittasin lämmön. Lämpöä oli, mutta ei onnekisi vielä hälyttävän paljon. Menin uudestaan katsomaan lämmön puolen tunnin päästä ja pahaksi onneksi se oli noussut. Nyt mua jo huolestuttaa. Meen kohta uudestaan katsomaan ja rukoilen ettei ole noussut.

Toivotaan parasta, pelätään pahinta.

lauantai 7. kesäkuuta 2014

väsynyt, mutta onnellinen ponikuski

Tänään käytiin vähän ravailemassa Vermon Kultakenkä -poniraveissa ja tosi hyvä mieli jäi.

Lähdettiin Nifun kanssa ensimmäisenä matkaan ja siinä sitten johdettiin kierros. Jonka jälkeen meidän tallikaveri sai meidät kiinni. Nisse lähti ihan hyvin vastaamaan, mutta viimeisen päädyn keskipaikkeilla tuli laukka. Kun sain laukan alas, johtoponi oli saanut jo etumatkaa, mutta loppusuoralla mentiin sellaista kyytiä, että huh huh ja saavutettiin johtoponia - ei jääty kuin puoli ponin mittaan.

Ja kun tuloksia kuuntelin, en meinannut uskoa korviani. Nifutin meni parantamaan 5 sekunttia ennätystä ja ei tullut kuin yksi laukka. Nyt ennätys on sitten 2.08.3.

Tämän lähdön tavoitteena oli hyväksytty suoritus, ettei tulisi hll "hylätty liioista laukoista". Viime kisoissa ei mennyt ihan putkeen ja meidät hylättiin. Tällä kertaa kisat onnistui yli odotusten!


Hetki ennen starttia Nisse tuntui rennolta ja hiukan kahelilta ;) 
Vermon poniravit 7.6.2014
B-Ponit tasoitusajo 1600 m p. 2.15.0 + 20 m/ 1,8 s P. 150 e. (150-75-45-30-15)
TULOKSET:
Hevonen / OhjastajaAika   KerroinPalkintoMatka:rata
1.4Tolängas Rolando / Pinja Iltanen2.03,6 150 1680:1
2.1Nelson Wee / Viktoria Penttilä2.08,3 75 €1620:1
3.5Little Maruzella / Julia Kiukas2.06,0 45 €1680:2
4.6LG:s Jazz / Ellinoora Laurila2.07,1 30 €1680:3
5.10Kålmans Scooby Doo / Eveliina Laurila2.01,4 15 €1780:1
6.3Mandarin Skott / Iiris Kaukonen2.10,8 1660:2
7.11Kiikku's Neon / Lotta Lind2.00,8 1800:1
8.9Charmgubben / Oona Kittelä2.05,2 1740:1
9.7Reiza 268 RUSS / Petra Ojala2.16,5 1700:1
2Ai.Ka. Awa / Roosa Lindholmk x 1660:1
8Smedens Andiamo 41 RUSS / Jenni RautiainenPoissa 1720:1

lauantai 24. toukokuuta 2014

Tämmöistä meillä tänään

Tänään on ollut tosi kuuma päivä, mutta siitä huolimatta minä, äiskä ja pappa päätettiin laittaa langat meidän pellolle, jotta poni pääsisi syömään vihreetä.

Kun työ oli melkein valmis, lähin skootterin kanssa tallille. Valjastin ponin kärryjen eteen, koska laitumelle on noin 2 kilsaa.  Nyt on ollut niin kuumia päiviä, etten ole tätä enempää ponia liikuttanut. Matka laitumelle sujui tosi hyvin, lukuun ottamatta ponin ravikävelyä. Se ei sitten millään jaksanut kävellä rennosti. Taisi tietää minne oltiin menossa (oltiin käyty siellä jo aikaisemmin yhden kerran).

Perillä sitten ei muuta kun ponin purkaminen (joka ei ollut aivan helppoa kun se steppasi lähes koko ajan) ja pellolle päästäminen. Oli kivaa katella ponin iloa kun se juoksi voikukkapellolla. Oltiin siellä noin 2 tuntia ja sen jälkeen lähettiin tallille päin. Paluumatka sujui hyvin, paitsi tällä kertaa se lähti vastaammaan autoille jotka menivät meidän ohi. Onneksi autokuskeja vain nauratti.



keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Onnistuneet ponihiitit Kouvolassa

20. 4 käytiin Nifun kanssa juoksemassa radalla ja kokeilemassa uusia valjaita. Valjaat olivat ihan sopivat paitsi sekkiin pitää tehdä vielä vähän muutoksia, ettei paina turpaan. Sen takia jouduttiin nyt ekaa kertaa juoksemaan radalla reippaamin ilman sekkia ja huomasin että se onkin ihan hyvä juttu.

Osallistuttiin Nifun kanssa kahteen lähtöön. Ekassa poni oli ihan hyvä alusta loppuun saakka, vaikka mentiin melkeen koko ajan keskiradoilla. Sisärata oli niin kavioiden talloma ettei siinä juoksemisesta olisi tulla oikein mitään.

Toisessa lähdössä meidän lisäksi oli kaksi muuta russia. Poni oli tasanen koko ajan. Kovin kovaa ei menty missään vaiheessa paitsi loppusuoralla Nifu alkoi itse pinkomaan ihan sika lujaa. Katsoin taimeria ja en ollut uskoa silmiä mitä vauhtia poni meni. Sekin kanssakin vauhti olis yllättänyt, mutta ilman sekkiä - ihmeen helppoa ja varmaa ravia!

Kummankin lähdön ajat eivät olleet päätä huimaavia, mutta mentiinkin hakemaan lähes laukattomia suorituksi. Mitkä onnistuivat paremmin kuin odotin. Tosi hyvät fiilikset jäivät.



kuvat (c) Maria Salminen

tiistai 25. maaliskuuta 2014

kuulumisia

27.2.2014  meillä oli ravit Kouvolassa, jotka eivät menneet ihan putkeen. Nimittäin sieltä tuli meidän eka hll eli hylätty liioista laukoista.

Lähtö onnistu meidän kohdalta ihan sika hyvin. Lähettiin varmalla ravilla ja reippaasti. Eka laukka tuli ekan kurvin jälkeen ja sen jälkeen taas poni ravasi ihan super hyvin ja sit taas laukka. Tätä me sitten jatkettiin loppuun asti. Loppusuoran auetessa kamppailtiin kolmos paikasta yhden toisen ponin kanssa, mutta kummatkin ponit laukkasivat loppusuoralla ja meidät hylättiin.

Ihme ja kumma vaikka meidät hylättiin, niin silti olin ajon jälkeen tyytyväinen Nisseen koska silloin kun ravattiin niin mentiin tosi hyvää vauhtia. Enemmänkin itseeni en ollut tyytyväinen, koska hermoilin lähtöä ja aiheutin kaksoislaukkoja. No, toivottavasti ensi kerralla onnistuu paremmin.

Tänään leikin ponin kanssa kentällä. Opetin sille odottamista jonka se oppi hyvin. Alussa vaan pari metriä ja lopussa menin toiseen päähän kenttää. Kun kävelin toiseen päähän niin poni vaan seisoi ja katseli korvat hörössä mun perään. Kun kutsuin, se lähti ravaten tulemaan mun luokse. Väliillä se innostui vetämään kunnon pukkirodeota.



lauantai 4. tammikuuta 2014

Nifun karkureissu, ihan kuin elokuvissa

Eilen lähdin ratsastamaan maastoon Nifulla. Poni oli jo alussa tosi pirteä. Mentiin käyntiä polulla, kunnes joku ruskea eläin liikkui metsässä. Nisse jäykistyi ja pysähtyi pää korkealla. Yritin rauhotella sitä, mutta hetken päästä se alkoi vapista. Otin nopeasti ohjat pois kaulalta, laitoin ne ristiin ja takaisin kaulalle. Sen jälkeen olin just tulossa pois selästä, kun poni teki äkilisen loikan ja mätkähdin maahan. Kerkesin nähdä sen verran ennenkuin kömmin ylös, että poni lähti laukkaamaan eri suuntaan kuin missä talli on. Lähdin seuraamaan sitä, koska pelkäsin, että poni menee tielle joka ei ollut kaukana.

Kun näin ponin, se seisoi paikallaan. Rauhottelin sitä ja kävelin eteenpäin. Noin 10 metrin päässä se alkoi viskellä päätään ja hölkki poispäin. Lähin juoksee, niin poni lähti laukalla pois. Kun kävelin, se hiljensi käyntiin ja sillee jatkettiin seuraavaan tienhaaraan. Siinä pelkäsin, että poni lähtee suoraan, mutta onneksi se kääntyi tallin suuntaan. Ite en ollut käynyt ikinä sillä polulla, joten en lähtenyt seuraamaan ponia, joka katos laukalla metsään.

Kävelin takasin tippumispaikalle ja samalla soitin tallille, että ilmottaa jos Nisse tulee sinne. Kävin istumaan kivelle, joka oli putoamispaikan vieressä. Siinä sitten ajattelin, että kumpa mulla olis niin hyvä suhde poniin, että se tulisi luokse, kun viheltää tai kutsuu.

Istuin hetken hiljaa ja sitten päätin kokeilla: vihelsin ja kutuin Nifua. Mitään ei kuulunut. Mutta hetken päästä näin metsässä jotain vaaleaa, Nifu laukkasi minua kohti! Sanoin sille prrr koko ajan. Ajattelin -- toivoin ettei mene mun ohi. Onneksi se laukkasi pää pystyssä ihan mun eteen ja pysähtyi laukasta siihen. Olin ihan pökertynyt. Silitin ekana ponia ja kehuin, sitten lähdin taluttamaan sitä talliin päin. Nisse vaan viskeli päätään ja halus juosta. Tais poniherra tykätä pienestä seikailusta. Onneksi olin kerennyt laittaa ohjat ristiin kaulalle, niin ei ollut sotkeutunut niihin. Tätä en kyllä unohda ihan heti.